Kana aurajuusto piirakka

8-10 annosta

Pohja:
100 g voita tai margariinia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl vettä
(suolaa)

Sekoita voi ja vehnäjauhot murumaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon vesi ja halutessasi ripaus suolaa.

Sekoita taikinaa vain sen verran, että se on tasainen.
Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Esipaista 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Täyte:
200g kuutioitua kanaa, nakkelin mozzarella palloja pikkasen päälle ja aurajuustoa oman maun mukaan. Päälle tein kanamuna kermaseoksen (1kanamuna+2dl kermaa) Ja täytä piirakka täytteillä, kaada päälle munakerma. Paista uunissa 35min 200 asteessa

Kinkkupiirakka (perunamuussi pohja)

Jääkaapissa kauheesti kaikkia jämiä, kuten perunamuussin jämät ja en tienny mitä siitä tekis. Nyt sitten tuossa joku aika sitten tein elämäni ekan piirakkapohjan itse ja siitä sitten innostuneena päätin tehdä perunamuusistakin pohjan ja täytteet mitä kaapista löytyy. Sieltähän löyty, kinkkua, mozzarellaa, juustoraastetta, aurajuustomuruja. Muna kerma ainekset. joten kinkkupiirakka 😀 chili pestokastikkeella pikkusen makua

Pohjan tein tälläisellä ohjeella

Paloittele 150 g margariinia tai voita kulhoon. Mittaa päälle 3 dl perunasosetta, 4 dl vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta ja nypi ainekset sekaisin. Lisää tarvittaessa hiukan jauhoja. Painele taikina jauhojen avulla voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 25 cm).

Esilämmitin pohjaa 10min uunissa ja sitten levitin chili pestokastiketta väriä ja makua antamaan, siihen päälle, kinkku, mozzarella, juustoraaste ja munakerma seos (2 kanamunaa ja 2dl kermapurkki) ripaus suolaa ja pippuria päälle vielä ripottelin aurajuustomuruja. Kypsensin uunissa 200 asteessa alatasolla noin 35-45 minuuttia kunnes täyte on hyytynyt ja reunat saaneet väriä.

Vinkki! Vaihda osa jauhoista täysjyvävehnäjauhoihin. 

Kolmen juuston pestopiirakka

Kolmen juuston pestopiirakka
Pohja:
150 g voita
2,25 dl vehnäjauhoja
1,5 dl juustoraastetta
2 rkl kylmää vettä

Täyte:
2-3rkl vihreää pestoa
tuoretta basilikaa
fetajuustoa

mozzarella juusto palloja
tomaattia
juustoraastetta

2 kananmunaa
2dl kermaa
mustapippuria

1. Nypi pohjan voi ja vehnäjauhot muruksi. Lisää juustoraaste ja tilkka kylmää vettä. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina sitten piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla pohjaan muutama reikä.

2. Levitä pohjan päälle pestoa. Ripoittele päälle juustot, sekä hienonnettua tuoretta basilikaa. Viipaloi tomaatit ja asettele muutama siivu piirakan pinnalle. Ripottele päälle juustoraastetta haluamasi määrä.

3. Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja sekoita joukkoon kerma, sekä rouhittu mustapippuri. Kaada kermaseos piirakan päälle ja paista piirakkaa sitten 200 asteessa n.45 minuuttia, tai kunnes piirakka on kauniin ruskea.